Jäniksen vuosi

Kirjallisuuden luontokäsitykset 11.11.2004

Arto Paasilinna: JÄNIKSEN VUOSI (1976)

Paasilinna osoittautui piirille melko uudeksi tuttavuudeksi. Hieman ennakkoluuloisiakin olimme, ja täytyy myöntää etteivät luulot lukemalla sanottavasti hälventyneet. Vierastuttavaa ja yhtäkaikkista Jäniksen vuodessa on ainakin veijaritarinan holtittomuus, keskenkasvuinen huumori ja kursailematon sovinismi.

Mutta se missä Paasilinna eittämättä pärjää on jäniskuvaus. Päähenkilö Vatasen uskollista seuralaista kuvataan romaanissa aivan yllättävän taidokkaasti, herkällä kädellä, ilmeikkäästi. Jotain hellyttävää on myös Vatasen ja jäniksen keskinäisessä suhteessa: kyynisen toimittajan pyyteetön kiintymys luontokappaleeseen näyttää sitäkin vilpittömämmältä kun sitä ei mitenkään motivoida. Toisaalta vaikea on välttää sitäkään ajatusta, että tuo heikko, värisevä, uskollinen ja suojelua kaipaava jänö edustaisi Vataselle jonkinlaista ihannenaista, riivinrautamaisen vaimon ja määrätietoisen Leilan vastakohtaa.

Romaanissa on kuitenkin paljon riemukastakin, ei vähiten tavassa jolla se parodioi muun ohessa eräkirjallisuutta. Vatasen urotyöt pohjoisen metsäpalossa, suohon uponneen lehmän nostamisessa, karhunkaadossa ja ties missä ovat ajoittain poskettomia. Paasilinnan kieli ansaitsee myös kehuja rehevästä ilmaisusta ja letkeästi kulkevasta lauseesta. Mitä varsinaiseen huumoriin tulee, se ei kovasti jaksanut naurattaa. Muistelimme että Paasilinnaan tykästyneet ranskalaiset ovat verranneet meininkiä renessanssikirjallisuuden klassikon François Rabelais’n teoksiin: niissäkin huumori revitään pääasiassa eritteistä, ruumiintoiminnoista ynnä muusta.

Mielenkiintoinen konteksti Jäniksen vuodelle on myös keskustelu eläinten oikeuksista, joka romaanin syntyaikana kävi kiivaana. Samaan aikaan Peter Singerin ja muiden kanssa Paasilinna kirjoitti romaaniinsa perin inhimillisen jäniksen sekä sivujuonteena tutkijan, joka ei suostu näkemään eläinkokeissa mitään väärää. Tarinassa onkin aineksia myös vakavampiin teemoihin – senhän osoittaa Risto Jarvan hieno elokuva – mutta ne tahtovat jäädä yleisen kohelluksen alle tai sitten veijarimainen irvailu vetää maton pois niiden alta.